Valu ja perusta

Perustukset ja valu Byggmaxilta. Nopeasti, kätevästi ja edullisesti. Kun halutaan rakentaa tanakka talo, tulee perustan olla kunnossa. Perustaa rakennettaessa on otettava huomioon esimerkiksi maaperän kantavuus, joka määrittää, kuinka laajalle alueelle talon paino täytyy jakaa. Tärkeää on myös selvittää, kuinka kyseinen maaperä routii, sillä routiminen vaikuttaa routasuojauksen tasoon ja talon perustamissyvyyteen. Kun perustamiseen liittyvät teoreettiset seikat ovat selvillä, on aika klikata Byggmax.fi ja tilata tarvittavat rakennusmateriaalit.

Kuivalla perustalla talo voi hyvin

Kun kyseessä on rakennuksen perustukset ja valu, ei voida unohtaa salaojitusta, jonka avulla talon perustukset saadaan pysymään kuivana. Jos talon alaosassa on kosteutta, se leviää pian myös rakennuksen yläosiin aiheuttaen kosteusongelmia rakennukseen ja terveyshaittoja ihmisille. Vanhojen rakennusten salaojitus on saatettu aikanaan toteuttaa halkaisijaltaan vain 40 millimetrin putkilla, kun nykyään salaojaputkien vähimmäisvaatimus on 100 millimetriä. Byggmaxilta voit tilata esimerkiksi Meltexin, halkaisijaltaan 110 millimetrin salaojaputkea, joka taipuisuudestaan huolimatta on SN8-lujuusluokkaa. Taipuisuuden etuna on, että rakennuksien kulmien kiertäminen käy kätevästi ilman erillisiä liitoskappaleita. Perustusten eristämisessä on puolestaan tärkeää, että käytettävä materiaali on vesitiivistä ja homehtumatonta. Kosteisiin tiloihin soveltuvat polyuretaani-, solumuovi- ja muut eristeet löydät kätevästi Byggmaxin perustukset ja valu -osastolta.

Harkko on kevyt ja kestävä

Harkkoperustus on kestävä perustustapa, joka soveltuu erinomaisesti useimpiin maaperiin ja maastonmuotoihin. Tässä perustustavassa harkoista muurataan perustus betonin päälle. Kevytsorasta valmistetut harkot ovat isosta koostaan huolimatta keveitä kantaa, jolloin niiden käsittely ja muuraus eivät vaadi erikoistyökaluja tai nostureita. Kevytsoraharkkojen muotoilu tapahtuu tähän tarkoitukseen suunnitellulla erikoisterällisellä puukkosahalla tai esimerkiksi kirvestä apuna käyttäen – tällöin harkko saadaan halkeamaan oikeasta kohdasta sopivan matkan päästä napauttamalla. Puukkosahan ja kirveen voit niin ikään tilata Byggmaxilta. Eristevilla ja eristelevyt ovat merkittävä osa talonrakentamista. Kun kyseessä on perustukset ja valu, eristeillä pidetään loitolla maaperästä hiipivä kylmyys, kun taas seinissä ja katossa niillä eristetään lämmön lisäksi myös ääntä ja tulipaloja. Tutustu Byggmaxin monipuoliseen eristevalikoimaan ja valitse juuri omiin tarkoituksiisi sopiva eristysmuoto perustuksiisi.

Ammattitason laitteet edullisesti

Kestävät ja laadukkaat perustukset ovat siis järkevän rakentamisen lähtökohta. Onnistuneeseen tulokseen päästään, kun käytetään juuri oikeanlaisia materiaaleja, työkaluja, apuvälineitä ja mittaustarvikkeita. Betonista tulee lujempaa ja kestävämpää, kun laattaan on laitettu juuri siihen sopiva raudoitusverkko, ja perustus rakentuu suoraan, kun käytössä ovat korkealaatuiset vatupassit ja mittaus- ja merkintätarvikkeet. Perinteisten vesivaa'an ja mittanauhan lisäksi nykyaikana on mahdollista käyttää esimerkiksi etäisyyksien mittaamiseen tarkkoja ja luotettavia, lasersädettä käyttäviä mittauslaitteita. Myös laadukkaat muuraus- ja rappaustarvikkeet voit tilata kätevästi osoitteesta Byggmax.fi. Työkalusarjalla, johon kuuluvat laasti- ja muurauskauha sekä saumarauta ja rappauslasta, voit suoriutua kaikista keveämmistä muuraus- ja rappaustöistä. Silloin, kun tarkoituksena on tehdä perustukset ja valu hyvin, Byggmax on kätevä ja edullinen ostopaikka.

Kaikki tarvittava yhdestä osoitteesta

Perustukset ja valu ovat tärkeitä työvaiheita talonrakentamisessa, joten on tärkeää hoitaa hommat laadukkaita raaka-aineita ja työvälineitä käyttäen. Sen lisäksi, että tuote on halpa, se voi olla myös hyvä. Näin on asian laita, kun tilaat tuotteet Byggmaxilta. Tutustu laajaan tuotevalikoimaan ja huomaat, että löydät kaiken tarvitsemasi yhdestä osoitteesta.

filter-white Suodata
Hakuehtoihin sopivia tuotteita ei löydy.