ASENNA TERASSIVALOT

Terassin kanteen integroitu valaistus luo kutsuvan ja miellyttävän tunnelman patiollesi ja antaa sille viimeistellyn vaikutelman. Pienillä ja yksinkertaisillakin ratkaisuilla voit muuntaa terassisi viihtyisäksi leutojen kesäiltojen kokoontumispaikaksi.

Ennen aloittamista

Terassivaloksi kutsutaan pientä kohdevalaisinta, joka on suunniteltu asennettavaksi ulkoterassin laudoitukseen valaisemaan ja luomaan tunnelmaa. Yleisimmin asennus tehdään terassin kanteen, jolloin valo suuntautuu ylöspäin. Valot voidaan asentaa myös pation sivulaudoitukseen, jolloin ne voivat valaista esimerkiksi ympäröivää nurmea, tai ulkoportaisiin, jolloin ne koristevalaistuksen lisäksi antavat lisäturvallisuutta ja käytännöllisyyttä.

Mikä etäisyys valoille?

Se kuinka lähelle toisiaan valot asennetaan on pitkälti makuasia, mutta nyrkkisääntönä voidaan pitää 50–100 cm:n sijoitusetäisyyttä lamppujen välillä. Etäisyyden kasvattamista rajoittaa se, että välijohto ei saa olla liian pitkä ja myös se, että valmis valaistus koetaan yhtenäisenä.

Löydä oikea värilämpötila

Tärkeä tekijä valaistuksen valinnassa on myös ns. värilämpötila. Se mitataan Kelvin-asteikolla (yksikkö on K). Yleensä saman pihapiirin valot valitaan siten, että ne ovat samaa värilämpötilaa. Vanhanaikaisen hehkulampun värilämpötila on n. 2700 K, joka koetaan miellyttävänä ja lämpimänä valon sävynä. Loistelampun värilämpötila on usein n. 4000 K. Tätä värilämpötilaa kutsutaan neutraaliksi valkoiseksi ja se mielletään kylmäksi sävyksi.

Byggmaxin kansivalot toimivat 12 V:n jännitteellä, joten voit asentaa ne halutessasi itse. Valtuutettua sähköasentajaa tarvitaan paikalle vain, jos muutoksia tehdään tonttisi 230 V:n asennuksissa.

Itse asentaminen on sallittua silloin kun muuntaja kytketään talon sähköverkkoon ja vasta muuntajan jälkeisiä kytkentöjä tehdään itse. Saat siis tehdä ne asennukset, jotka tapahtuvat 12 V:n puolella muuntajaa. Jos taas esimerkiksi tarvitset muuntajaa varten uuden pistorasian haluamaasi paikkaan 230 V:n verkkoon, kutsu valtuutettu sähköasentaja tekemään asennus.

Muista ettet ylitä määrättyjä johtojen enimmäispituuksia. Lue tarkkaan valaisimen valmistajan käyttöohjeet ja rajoitukset ja noudata niitä. Lisäksi ole tarkkana minkä muuntajan ostat projektiisi. Valitse sellainen muuntaja, joka kestää LED-valaisimiesi kokonaistehon ja ylittää sen 10 %:lla. Eli jos liität samaan muuntajaan kymmenen 0,5 W:n valaisinta, tulee muuntajasi teho olla vähintään 5,5 W.

Ajattele kestävästi

Valitse laadukkaat valaisimet ja tee asennus huolellisesti. Älä jätä roikkuvia johtoja terassin alle, vaan kiinnitä ne runkorakenteisiin. Tämä vähentää riskiä, että kaapelit vahingoittuvat ja liittimet alkavat löystymään johtojen päästessä liikkumaan tai jonkin päästessä koskettamaan liittimiä tai niiden kontaktipintoja.

Asenna valot paikkoihin, joissa ne eivät ole vaarassa vaurioitua helposti.

Ole varovainen poratessasi asennusreikiä, jotta terassilautasi eivät lohkeile ja vanhene vaurion seurauksena ennen aikojaan.

Huolto

Kaikki Byggmaxin terassivalomallit on valittu pitkäikäisyyttä silmällä pitäen. Niiden kestävyys kuitenkin edellyttää, että ne asennetaan ja huolletaan oikein. Huolla valaisimia pyyhkimällä ne säännöllisesti. Tarkista myös johdotukset ja liitännät tasaisin väliajoin, esimerkiksi terassikauden alussa ja lopussa.

Asenna terassivalot | ByggmaxAsenna terassivalot | Byggmax

TIPS

Text

MUISTA

Voit myös liittää hämäräkytkimen ja ajastimen ohjaamaan terassisi valaistusta, jolloin saat sen toimivaksi osaksi muuta ulkovalaistustasi.

Jos haluat käyttää terassivalaistustasi manuaalisesti, voit valita langattomista vaihtoehdoista tai talosi langattomaan verkkoon kytkettävistä vaihtoehdoista, jolloin voit ohjata valaistusta älypuhelimellasi tai kodin älylaitteiden avulla.

Suunnittele valaistuksesi alusta asti epäsuoraksi, niin että se ei häikäise terassilla olijoita. Itse valo ei ole pääasia, vaan sen kohde, eli se mihin se osuu.

Material

Din inköpslista för att göra projektet
Eltejp
Eltejp
20m, svart
Ej i lager
1 95 /st
Skarvmuff
Skarvmuff
Till kabelskyddsrör
Ej i lager
2 79 /st
Kopplingsklämma
Kopplingsklämma
KOPPLINGSKLÄMMA 5-DEL, 5ST
Ej i lager
2 69 /st
Buntband
Buntband
BUNTBAND 4,8X280MM, 100ST
Ej i lager
6 95 /st
Spikklammer
Spikklammer
SPIKKLAMMER 8-12MM, 25ST
Ej i lager
2 19 /st
VP-rör
VP-rör
20 mm, 3 m
Ej i lager
2 09 /st
Kopplingsplint
Kopplingsplint
KOPPLINGSPLINT 1,5-2,5MM2
Ej i lager
1 95 /st
Dragfjäder
Dragfjäder
DRAGFJÄDER 10M
Ej i lager
8 95 /st
Skarvmuff
Skarvmuff
SKARVMUFF 16MM
Ej i lager
1 49 /st
Skyddsrör 20 mm
Skyddsrör 20 mm
20 mm, 3-pack
Ej i lager
7 99 /st
Skyddsrör 16 mm
Skyddsrör 16 mm
16 mm, 3-pack
Ej i lager
7 99 /st
Installationsrör Tam
Ej i lager
32 95 /st
Slagborrmaskin 18V2G med väska
Slagborrmaskin 18V2G med väska
18v, 2st Li-Ion 2,0 Ah batterier inkl väska
Ej i lager
129   /st
Hålsågsats
Hålsågsats
28mm djup
Ej i lager
9 95 /st
Hålsågssats tungstenkarbid
Ej i lager
22 95 /st
Totalsumma Inkl. moms
Från

Steg för steg

Tässä vaihe vaiheelta -ohjeet, joita noudattamalla onnistut rakennusprojektissasi.

Steg 1

Aloita suunnittelemalla valaisinten sijainnit niin, että valaistuksesi päättyy haluttuun paikkaan. Varmista, että asennus ja johdotukset on mahdollista tehdä (kts. vaihe 3). Sopiva etäisyys lamppujen välillä on 50–100 cm.

 

Steg 2

Kun suunnittelet johdotusta, on tärkeää ottaa huomioon muuntajan sijoituspaikka, jonka täytyy olla lähellä pistorasiaa. Muuntaja tulee suojata, jotta esimerkiksi uteliaat lapset eivät pääse siihen käsiksi, mutta sen tulee myös samalla olla saatavilla tulevia tarpeita varten. Usein terassin sivulle on mahdollista tehdä pieni luukku, jonka taakse muuntaja ja pistorasia voidaan sijoittaa.

Steg 3

Sijoita valaisimet terassilaudan keskelle ei liian lähelle laudan päätä. Varmista myös, että valitsemallasi paikalla ei ole koolaus- tai runkopuuta laudan alla, koska tämä vaikeuttaa tai tekee valon asennuksen mahdottomaksi.

Steg 4

Jos asennat valaisimet suoraan linjaan, merkitse linjan ensimmäisen ja viimeisen valaisimen paikat ja ruuvaa niihin ruuvit jonkin matkaa puun sisään. Kiristä naru ruuvien välille ja merkitse väliin asennettavien lamppujen paikat terassisi kanteen.

Steg 5

Merkittyäsi kaikkien valaisimien paikat, poraa niille valmistajan ohjeiden kokoiset reiät. Reikien koosta riippuen voit käyttää joko pientä reikäporaa tai lattaporanterää (= litteä puupora). Poraa kevyesti liikaa painamatta ja anna poran tehdä tehtävänsä. Näin vältyt lohkeamilta terassilaudoituksessasi. Halutessasi hio reikien reunat hiekkapaperilla.

Steg 6

Porattuasi reiät voit nyt alkaa valmistella johdotuksia valaisinten ja muuntajan/led-liitäntälaitteen välille. Se vaatii yleensä yhden tai useamman terassilaudan väliaikaista irrottamista, jos sinulla ei ole alhaalta käsin pääsyä tekemään johdotuksia. Käytä naulakiinnikkeitä tai johtokanavia (sähköasennusputki) ja kiinnitä johdotus terassin runkorakenteisiin. Jos käytät naulakiinnikkeitä, riippuu niiden välinen etäisyys reitityksen toteuttamistavasta ja siitä, kuinka jäykkää johtosi on.

Steg 7

Voit joutua viemään johdotustasi rungon osien läpi. Poraa silloin reikä keskelle puuta heikentääksesi sitä mahdollisimman vähän.

Steg 8

Johtojen reitityksen yhteydessä asenna myös muuntaja/led-liitäntälaite sopivaan paikkaan. Sen sijoitus riippuu osittain valoihin menevien johtojen sijoittelusta ja osittain 230 V:n pistorasian paikasta.

Steg 9

Kun johdot ovat paikoillaan on aika kytkeä valaisimet johdotukseen. Varmista, että liittimet ovat tiukasti paikoillaan ja että niihin ei jää välystä ja samalla riskiä, että kosteus pääsee niihin.

Steg 10

Tarkista nyt, ennen lamppujen lopullista asennusta, että kaikki lamput ja toiminnot toimivat.

Steg 11

Kun olet tarkistanut, että kaikki toimii niin kuin pitääkin, on aika asentaa terassivalot paikoilleen työntämällä ne reikiinsä.

Steg 12

Viimeistelläksesi asennuksen, ruuvaa mahdollisesti aiemmin irrottamasi terassilaudat takaisin paikoilleen.