SISÄKATON MAALAAMINEN
Päähuomion huoneessa vievät yleensä seinät. Siksi voi helposti unohtua, että myös sisäkatto tarvitsee silloin tällöin uuden maalikerroksen. Se on parasta toteuttaa samalla kerralla, kun uudelleenmaalaat tai -tapetoit huoneen. Tekemällä molemmat remontit yhdessä teet itsellesi ja kodillesi palveluksen, sillä kellastunut katto ei näytä hyvältä juuri uudistettujen seinien vierellä.
Ennen aloittamista
Yleensä sisäkatto maalataan valkoiseksi, mutta voit tietenkin valita omallesi minkä värin tahansa. Makuuhuoneen sisäkattomaali on useimmiten täysin himmeää, joka tarkoittaa, että sillä on alhainen kiiltoaste, jolloin se sulauttaa itseensä huoneen valoa. Keittiössä ja kylpyhuoneissa, sen sijaan, maaliksi valitaan yleensä puolihimmeä vaihtoehto, jonka kiiltoaste on hieman korkeampi ja joka heijastaa enemmän valoa takaisin huoneeseen.
Maalaa samalla koko huone – tai ehkä jopa useampia
Katto kannattaa maalata seinien maalauksen yhteydessä. Projektit yhdistämällä saat koko huoneen raikastettua samalla kerralla ja säästät lopulta aikaa. Aloita siis maalaamalla katto. Sitä tehdessäsi sinun ei tarvitse murehtia seinien tahriintumisesta kattomaaliin, koska maalaat ne kuitenkin projektin seuraavassa vaiheessa. Aikaa ei kuitenkaan säästy pelkästään, koska pystyt hyppäämään yli isosta osasta suojaustöitä, vaan myös siitä, että sinun tarvitsee siirtää huonekalut pois huoneesta vain kerran. Myös kaikki tarvitsemasi työkalut, tarvikkeet, suojausvarusteet ja välineet ovat jo niin sanotusti pelipaikalla aloittaessasi remontin toisen vaiheen, eli seinien maalauksen.
Levitä maalikerrokset eri suuntiin
Sisäkattoa maalattaessa kannattaa ensimmäinen kerros levittää päinvastaiseen suuntaan kuin huoneeseen tuleva päävalonlähde (esim. ikkuna) ja toinen kerros valon suuntaisesti. Näin vältyt laikukkaalta lopputulokselta katossasi.
Huolto
Uudelleenmaalattu sisäkattosi pitää värinsä hyvin vuosikausia ja voitkin uusia sen vasta kun katto alkaa kellertää, tai jos haluat vaihtaa sen sävyä tai väriä. Silloinkin kannattaa katon maalaus tehdä samalla kertaa seinien maalipinnan uusimisen kanssa.