VÄLIOVEN ASENTAMINEN

Sisäovia on saatavana lukuisia eri malleja. Uusien oven asentaminen kotiisi voi antaa sille täysin uudenlaisen tunnelman. Tarjolla on suuri valikoima ovia yksinkertaisista sileäpintaisista (laakaovi), kuvioiduista tai peiliovista aina muotoiltuihin ja lasitettuihin massiivipuuoviin saakka. Sisä- eli välioven asentaminen saattaa kuulostaa yksinkertaiselta projektilta, mutta on hyvä huomioida muutama seikka ennen oven valintaa ja itse asennusta.

Ennen aloittamista

Sisäovia on saatavana useita eri kokoja, muotoja ja värejä. Yksinkertaisimmat ja edullisimmat mallit valmistetaan muottipuristetusta MDF-rungosta, ja niiden keskiosat on jäykistetty kennorakenteen avulla. Saatavilla on myös ovia, joiden kehys on massiivipuuta ja esimerkiksi peiliosat MDF- tai lastulevyä. Hintavin vaihtoehto on kokonaan massiivipuusta tehty ovi, joka painonsa ansiosta antaa vankan ja jykevän käyttötuntuman. Pelkästään ulkonäön perusteella on hyvin vaikea erottaa eri ovityyppejä toisistaan, sillä kevyemmätkin ovet näyttävät samoilta kuin massiivipuusta valmistetut. Vasta käsiteltäessä väliovea huomaa, mikä ovityyppi on kyseessä.

Massiiviovi on painava ja tiheämmän rakenteensa ansiosta se eristää hyvin ääntä. Se voidaan myös tarvittaessa hioa ja maalata uudelleen. Ovet, joissa on käytetty sekä massiivipuuta kehyksessä että MDF- tai lastulevyä peiliosissa, antavat lähes saman painon tunteen käyttäjälleen kuin massiivipuuovet, mutta eivät materiaaliensa puolesta sovellu yhtä hyvin uudelleen hiottaviksi. Näiden ovien pintakäsittelyaineet ovat myös herkempiä naarmuille.

Ovien ulkonäköseikat ovat makuasioita, mutta erityyppisten ovien ominaisuudet myös eroavat toisistaan, ja siksi niiden tunteminen voi olla tärkeää. Jos esimerkiksi olet valitsemassa uutta ovea makuuhuoneeseen, voi oven äänieristävyyskyky olla ratkaiseva tekijä.

Vasen- vai oikeakätinen?

Nykyään myytävänä olevissa ovimalleissa voit itse valita oven kätisyyden asentaessasi sitä. Tietääksesi kumpi kätinen ovesi on, seiso sillä puolella oviaukkoa, jolla saranat näkyvät oven ollessa kiinni. Jos ne ovat oikealla puolella, on ovesi oikeakätinen ja jos vasemmalla, on se vasenkätinen. Saatavilla olevien ovien lukkomekanismit voidaan tarvittaessa kääntää 180 astetta, jolloin sen kätisyys vaihtuu, kun samoin saranamekanismit voidaan asentaa kumpaan puoleen ovea tahansa.

Jos asennat sisäoven kylpyhuoneeseen, muista asentaa myös kylpyhuonekäyttöön suunniteltu kynnys, joka mahdollistaa ilman oikeanlaisen kierron.

Ovien mitat ilmaistaan moduulimittoina

Sisäovien karmimitat ilmaistaan desimetreinä. Esimerkiksi 9 x 21-moduulimitoituslukema kertoo, että seinän aukon, johon ovenkarmit asennetaan, leveys on 9 desimetriä, eli 90 cm, ja korkeus 21 desimetriä, eli 210 cm. Karmin todellinen koko on n. 20 mm pienempi kuin sen moduulimitta, jotta aukkoon mahtuvat myös tarvittavat eristeet, ja jotta karmin ja seinärakenteen väliin jää pieni elämistila seinän mahdollisten liikkeiden varalta lämpö- ja kosteusolosuhteiden vaihtuessa.

Sisäovia koskevat rakennusmääräykset on myös hyvä tietää. Uudisrakentamisessa oviaukon vapaan leveyden tulee olla vähintään 800 mm, joten sisäoven aukon leveyden tulee olla vähintään 90 cm. Välioveksi sopii siis esimerkiksi ovi, jonka moduulimitat ovat 9 x 21. Huomioi myös, että rakennusmääräyksissä kynnys saa olla enintään 20 mm korkea, ja sen on oltava muotoiltu niin, että esimerkiksi pyörätuolin käyttö on mahdollista. Tarkista tarvittaessa oman kuntasi rakennusviranomaiselta uudisrakentamiseen liittyvät ohjeet ja määräykset.

Valitessasi painiketta (kahva) uuteen välioveesi, varmista että se on tarkoitettu sisäoveen, sillä ulko-oveen tarkoitettu painike on mitoitettu eri tavoin.

Huolto

Puhdista väliovesi kostealla rätillä, käytä tarvittaessa muutamaa tippaa astianpesuainetta. Aikaa myöden voivat pinnat ja kulmat voivat kolhiintua, joten paikkamaalaa vaurioituneet kohdat tarvittaessa korjausmaalilla.

Ajattele kestävästi

Valitsemalla klassisen tyylikkään sisäoven et ehkä koskaan kyllästy sen ulkonäköön. Jos kuitenkin haluat vaihtelua, ei sinun välttämättä tarvitse hankkia uutta ovea, sillä jo pelkkä maalaus ja värin vaihto voivat ajaa asian. Jos väliovesi ovat sileäpintaiset (laakaovet), voit asentaa niihin listat siten, että saat niihin peiliovivaikutelman. Jos haluat ryhdikkäämmän ja modernimman ilmeen, asenna listat pystysuoraan. Voit myös asentaa lasia johonkin ovilehden kohtaan, jolloin saat johdettua valoa haluamaasi tilaan. Valitse himmeä lasi, jos haluat lisää valoa kylpyhuoneeseen tai WC:hen.

Välioven asentaminenVälioven asentaminen

VINKKEJÄ

Ruuvin keskitysosan (karmihylsy) avulla saat karmiruuvin täsmälleen suoraan ja vältyt kolhuilta karmissasi.

Ota kaveri avuksesi, kun nostat oven paikoilleen.

Jos käytät laajenevaa eristemassaa ovesi eristämiseen, kannattaa purkki laittaa muutamaksi tunniksi jääkaappiin ennen käyttöä, jolloin se käytettäessä laajenee hitaammin ja on helpompaa työstää.

MUISTA

Eri ovi-, sarana- ja lukkovalmistajilla voi olla erilaisia asennusmenetelmiä kuin tässä oppaassa esitetyt. Opasta voidaan kuitenkin käyttää ohjeena myös heidän osiensa asennuksessa, kunhan erot huomioidaan.

Materiaali

Ostoslistasi projektin loppuun saattamiseen
Timpurin Kynä Byggmax
Ei varastossa
0 99 /kpl
Suorakulma - Max
Ei varastossa
2 95 /kpl
Vesivaaka
Vesivaaka
Hultafors, 180cm
Ei varastossa
49 95 /kpl
Kärkisarja
Kärkisarja
31-osainen
Ei varastossa
9 95 /kpl
Katkaisu/jiirisaha, Dewalt DW773
Ei varastossa
269   /kpl
Iskuporakone ja laukku SFM 18V2G
Iskuporakone ja laukku SFM 18V2G
18 V, 2 kpl 2,0 Ah:n Li-ion-akkuja ja laukku
Ei varastossa
129   /kpl
Hiiliharjaton akkuporakone ja laukku 18V BL
Hiiliharjaton akkuporakone ja laukku 18V BL
18 V, 2 kpl 1,5 Ah:n Li-ion-akkuja ja laukku
Ei varastossa
149   /kpl
Poraussarja
Poraussarja
Kombi-Box
Ei varastossa
6 95 /kpl
Vasara
Vasara
Serva
Ei varastossa
6 95 /kpl
karmitulppa
karmitulppa
Valkoinen, 13/19mm
Ei varastossa
1 99 /kpl
Karmihylsy
Karmihylsy
Karmihylsyruuveille, 30mm, 6kpl
Ei varastossa
4 95 /kpl
Karmihylsyruuvi
Karmihylsyruuvi
Karmihylsylle, 6kpl
Ei varastossa
2 35 /kpl
Pitkä taustalevy WC-lukkoon Beslagsboden B896KM
Ei varastossa
28 72 /kpl
Kynnys
Kynnys
Huullettu tammi, 70cm, sopii valkoiseen karmiin
Ei varastossa
16 95 /kpl
Kynnys
Kynnys
Tasainen tammi, 70cm, sopii valkoiseen karmiin
Ei varastossa
14 49 /kpl
Kokonaissumma sis. ALV
Alkaen

Vaihe vaiheelta

Seuraa vaihe vaiheelta -opastamme, joka auttaa sinua onnistumaan sisäoven asennusprojektissasi.

Vaihe 1

Jos karmi ja ovilehti ovat käsittelemättömät, maalaa ne. Käytä oksamaalia ja pohjamaalia ja maalaa kaksi kerrosta viimeistelymaalilla.

Vaihe 2

Mittaa aukon leveys ja korkeus ja varmista, että se on 20–40 mm suurempi kuin karmin ulkomitat.

Vaihe 3

Aseta oven karmin sivut ja yläkarmi makaamaan tasaiselle alustalle. Huomioi saranapaikkojen sijainti jo nyt sille puolelle mihin haluat ne lopullisessa asennuksessa.

Vaihe 4

Tarkista karmin kulmien yhteensopivuus ja poraa kaksi reikää kumpaankin sivukarmin yläreunaan. Ruuvaa yläkarmi paikoilleen.

Vaihe 5

Jos käytät karmiholkkeja (=karmihylsy), asenna ne karmin ulkopinnasta käsin reikiinsä käyttämällä karmiruuvien asennus- ja säätöavainta. Ruuvaa karmiholkit niin syvälle, että niiden leveämpi, ulospäin tuleva osa on samassa tasossa karmin ulkopinnan kanssa.

Vaihe 6

Nosta karmirakennelma nyt paikoilleen ja kiinnitä se väliaikaisesti nauloilla tai kiiloilla sisä- ja ulkopuolelta. Asenna sen jälkeen kynnys paikoilleen.

Vaihe 7

Mittaa ja asettele karmirakennelma oikeaan paikkaansa ja asentoonsa. Käytä kiiloja sisä- ja ulkopuolella saadaksesi kehikko oikeaan asentoon. Älä lyö kiiloja liian tiukkaan, jotta karmi ei taivu sisäänpäin, vaan pysyy suorana. Tarkista, että kehys on keskellä aukkoa ja varmista ristimittaamalla rakenteen kulmien suoruus. Jos mitat ovat samat, ovat kaikki kulmat suoria, eli 90 astetta.

Vaihe 8

Jos käytät karmiholkkeja, kiinnitä kehys ruuvaamalla holkit paikoilleen niin että ne pohjaavat. Vaihtoehtoisesti voit käyttää karmiruuveja ja -asennusavainta. Kiinnitä kehikko sivukarmien ylemmästä ja alemmasta ruuvireiästä. Joidenkin karmiruuvimallien asennusavaimet ovat kaksipäisiä. Käytä avaimen sitä päätä, jolla voit kiertää koko karmiruuvia. Ruuvaa karmiruuvit n. 2 cm:n syvyyteen reiässä.

Vaihe 9

Irrota kaikki kiilat ja mittaa karmin suoruus uudelleen. Jos kehys vaatii säätämistä, muuta sen asentoa käyttämällä karmiruuvin asennusavainta ja vääntämällä ruuveja, kunnes rakenne on jälleen suorassa. Jotta karmi ei vahingoitu, väännä säätämisen jälkeen kutakin karmiruuvia hiukan takaisin päin, eli päinvastaiseen suuntaan kuin aiemmin.

Vaihe 10

Ruuvaa loputkin karmiruuvit paikoilleen ja säädä ne samalla tavalla. Käytä vatupassia sivukarmien suoruuden tarkistamiseen.

Vaihe 11

Jos käytät karmihylsyjä, säädä ne karmiruuvien asennus- ja säätöavaimella, kunnes saat rungon suoraan. Kiinnitä karmi lopuksi hylsyn läpi seinään seinämateriaalin mukaan valitsemillasi ruuveilla.

Vaihe 12

Tarkistusmittaa, että oven karmin aukko on yhtä suuri koko sen leveydeltä ja korkeudelta. Ristimittaa sen jälkeen karmin kulmasta kulmaan, kuten aiemmin vaihe 7:ssä. Jos molemmat mitat ovat samat, kaikki kehyksen neljä kulmaa ovat suorassa kulmassa.

Vaihe 13

Löysennä saranassa olevia kahta ruuvia 2–3 kierrosta. Jos ruuveja ei ole, ovat saranat ns. snap-saranoita, ja voit ohittaa tämän vaiheen.

Vaihe 14

Käännä karmissa kiinni olevat saranat ulos ja työnnä ovi vaakasuoraan paikoilleen saranoita vasten. Ruuvaa ruuvit saranan läpi oveen kiinnittääksesi sen pysyvästi.

Vaihe 15

Tarvittaessa käännä telki (lukon “kieli”, kuvassa punaiseksi väritetty osa) vetämällä sitä itseäsi kohti ja kääntämällä se päinvastaiseen asentoon. Sulje ovi ja varmista, että sen voi avata ja sulkea helposti. Tarkista, että karmin ja itse ovilehden välinen rako näyttää tasaiselta kaikista näkökulmista katsottuna ja hienosäädä tarvittaessa kääntämällä karmiruuveja.

Vaihe 16

Paina muovitulpat paikoilleen kaikkiin karmin ruuvinreikiin.

Vaihe 17

Käytä villaa tai laajenevaa eristysmassaa karmin jokaisella sivulla, jos haluat parempaa äänieristystä. Käytä esimerkiksi suorakulman ohuempaa haaraa tai viivainta villan työntämiseksi paikoilleen.

Vaihe 18

Asenna painikkeen kara paikoilleen ylempään oven reikään ja lukon karatappi alempaan (jos lukko asennetaan) siten, että ne työntyvät suunnilleen yhtä paljon ulos ovesta kummallakin puolella.

Vaihe 19

Asenna seuraavaksi painikkeet eli ovenkahvat. Aloita työntämällä mutteriosat paikoilleen toisen painikkeen helaosaan. Voit pitää ne paikoillaan teipin avulla tai painamalla niitä kahdella sormella.

Vaihe 20

Työnnä ruuvit koloihinsa vastakkaiselta puolelta ja kiristä ne.

Vaihe 21

Toista toimenpide tarvittaessa lukon asennuksessa. Jos kyseessä on WC:n tai kylpyhuoneen lukko, varmista että lukon vääntimen kara päätyy oikeaan asentoon ja että ”varattua” tarkoittava punainen väri näkyy oven ulkopuolelle sen ollessa lukittuna.

Vaihe 22

Säädä taivuttamalla talttaruuvimeisseliä käyttäen karmin vastaraudassa olevia kielekkeitä vähän kerrallaan, kunnes ovi ei enää pääse heilumaan ollessaan suljettuna.