Peltiruuvit

Kun päätät rakentaa esimerkiksi katon, tarvitsen oikeanlaiset kateruuvit kattopeltien kiinnittämiseen. Myös näitä on saatavilla valikoimissamme eri pituisina ja kokoisina sekä eri värivaihtoehdoissa mustina ja valkoisina.

Katteiden teko onnistuu

Katto on rakennuksen tärkein osa. Siltä vaaditaan paljon. Hyvä ja toimiva katto takaa sen, että rakennuksesi säilyy kunnossa pitkään - jopa isältä pojalle - ja missä keleissä tahansa. Kun alat työstämään pellillä katettavaa kohdetta, kuten esimerkiksi juuri tätä kattoa, ovat peltiruuvit lyömätön osa rakentamista. Niitä on saatavissa mustina ja valkoisina. Peltiruuvi on varustettu seuraavalla tärkeällä ominaisuudella, nimittäin kumisella alusosalla, joka estää sadeveden pääsyn pellin alapuolella oleviin puurakenteisiin. Varmista, että käyttämissäsi ruuveissa on tämä ominaisuus. Näin laho ja mikrobikasvusto eivät pääse kastelemaan aluskatetta tai vaurioittamaan esimerkiksi kattoruoteita tai -tuoleja. Tosin valikoimissamme on tarjolla myös laadukasta kotimaista kestopuulautaa, joka sopii kestävyytensä ja lujuutensa vuoksi mainiosti myös katonrakentamiseen.

Oma tupa oma lupa

Korkealuokkaiset kattopellit takaavat lujan kestävyyden kattoosi. Valikoimistamme löytyy erilaisia vaihtoehtoja kattopäällysteiksi. Yhtenä mielenkiintoisena vaihtoehtona on peltikatto, jonka profilointi muistuttaa tiilikattoa. Se on valmistettu teräksestä, eikä se vain vaadi niin järeitä katon kannatusperustuksia kuin oikea tiilikatto, sillä se on huomattavasti kevyempi. Lisäksi sen voi asentaa kaltevuudeltaan matalaprofiiliselle katolle. Huomioitavaa ovat myös alhaiset asennus-, huolto- ja käyttökustannukset. Kattojen viimeistelytyöt onnistuvat pääty- ja räystäslistoilla. Näiden lisäksi valikoimistamme löytyvät myös erilaiset kennolevyt ja valokatteet. Nämä ratkaisut soveltuvat muun muassa sellaisiin rakennuskohteisiin, joihin tarvitaan läpipääsevää valoa, kuten esimerkiksi terassien kattamiseen. Peltiruuvit auttavat näidenkin materiaalien kiinnityksessä. Näillä kiinnitysvälineillä saa helposti asennettua myös rännit ja kourut katolle, jotta vesi saadaan ohjattua pois päin rakennuksesta.

Helppokäyttöiset ja kestävät peltiruuvit Byggmaxilta

Peltiruuvit soveltuvat kovan luokan katteiden rakentamiseen. Älä unohda myöskään edullisia ja helposti kiinnitettäviä erimallisia ovikatoksia. Tee se itse - ja onnistu.

filter-white Suodata

2 Tulokset

Järjestä
Musta, 25kpl
5 79  €
4,8x20mm, musta, 250kpl
20 35  €