KIPSILEVYSAUMOJEN TASOITUS

Ennen maalausta tai tapetointia on asennetun kipsilevyseinän kaikki saumat ja ruuvinreiät käsiteltävä tasoiteaineella eli paklattava. Saadaksesi tasaisen, sileän ja kestävän seinäpinnan, tulee myös levyjen saumakohdat vahvistaa. Näin estät seinän halkeilun rakenteiden eläessä lämpötilan ja kosteusolojen muuttuessa vuodenkierron mittaan. Kaikki tarvitsemasi tuotteet löydät Byggmaxista. Tämän oppaamme avulla osaat toteuttaa viimeistellyn näköiset seinät.

Ennen aloittamista

Kipsilevyissä on molemmilla pitkillä sivuilla viiste, joka helpottaa saumojen tasoittamista. Viisteiden luoma tila on tarkoitettu pakkelille ja nauhalle, joka vahvistaa liitoksen ja estää esimerkiksi tapetin halkeilemisen saumakohdissa. Saumakohtiin, joissa jo leikatut levyt (joissa ei ole enää viistettä) kohtaavat, tehdään itse veitsellä pieni loivennus, jotta saadaan luotua tila tasoitteelle ja vahvikenauhalle.

Kaksi tapaa vahvistaa saumoja

Vahvistaessasi saumoja voit valita kahdesta eri työtavasta. Voit joko käyttää itseliimautuvaa lasikuitunauhaa, tai tehdä kuten alan ammattilaiset ja käyttää paperinauhaa. Tarramainen lasikuituteippi on hieman helppokäyttöisempää, paperinauhan taas katsotaan estävän paremmin halkeilua. Vaikka sen käyttö voi tuntua aluksi hieman monimutkaisemmalta, saat saumaukseen jo ensimmäisen liitoksen jälkeen hyvän tuntuman.

Näin tasoitat ja vahvistat kulmat

Käytä tasoitetta sisäänpäin suuntautuviin kulmiin samalla tavoin kuin muihinkin saumoihin. Jos käytät paperinauhaa, kannattaa se taittaa keskeltä ennen kiinnittämistä, jolloin saat helpommin aikaan siistin ja suoran kulman. Ulkokulmat, sen sijaan, on vahvistettava joko alumiinivahvisteisella paperinauhalla tai muovisilla tai metallisilla kulmasuojalistoilla.

Korjaa vauriot ja piilota ruuvien kannat

Ennen paklauksen aloittamista varmista, että kipsilevyn pinnasta ei ulkone ruuvinkantoja ja ettei siinä ole kolhuja, naarmuja tai muita vaurioita. Viat voidaan korjata kevyttasoitteella, jonka voit levittää melko paksulti ilman että se painuu kokoon kuivuessaan. Kun tasoite on kuivunut, se hiotaan kevyesti ulkonemien poistamiseksi. Pinnan ei kuitenkaan tarvitse vielä ensimmäisen paklauskerran jälkeen olla täysin tasainen, sillä tasoitetta on hyvä laittaa vielä ainakin toinen kerros.

Paklaa ohuesti, mutta useita kertoja

Perussääntö seinien ja kattojen tasoittamiseen on levittää ohut kerros pakkelia ja tehdä tarvittaessa useita kerroksia. Pintojen hionta voi olla raskasta ja vaivalloista, ja levittämällä tasoitetta ohuen kerroksen kerrallaan minimoit hionnan tarpeen.

Uusissa tasoitteen levittämiseen tarkoitetuissa teräslastoissa on usein melko terävät reunat ja kulmat, jotka vaikeuttavat niiden käsittelyä. Jos olet ostanut uusia lastoja juuri tähän projektiin, suosittelemme hiomaan niiden kulmia ja reunoja muutamalla vedolla hiekkapaperilla, jotta tasoitteen levittäminen helpottuu.

Ajattele kestävästi

Uskalla haastaa itseäsi hieman ja kokeile paperinauhan käyttöä lasikuituliuskojen sijasta seuraavan kerran kun tasoitat kipsisaumoja. Sen lisäksi, että se on ammattilaisten valinta ja sitä pidetään parempana vaihtoehtona sauman halkeamien ehkäisyssä, se on myös ympäristöystävällisempi vaihtoehto. Lasikuitu valmistetaan sulattamalla lasia ja kehrämällä se pitkiksi langoiksi, joita sitten käytetään liitosnauhojen verkkojen valmistuksessa. Tässä prosessissa kuluu paljon energiaa ja siihen lisätään myös sideaineita, jotka voivat myöhemmin vapauttaa kaasuja ympäristöön.

Kipsilevysaumojen tasoitus | ByggmaxKipsilevysaumojen tasoitus | Byggmax

VINKKEJÄ

Käytä kapeampaa lastaa saadaksesi pakkelia ämpäristä ja aseta nokare leveämmälle lastalle. Levittäessäsi tasoitetta kipsilevylle, käytä jälleen kapeampaa lastaa annostellaksesi sitä leveämmältä lastalta seinälle.

Laita kerralla mieluummin liian vähän kuin liikaa tasoitetta kerralla, sillä pakkelin lisääminen on helpompaa kuin sen pois hiominen.

MUISTA

Hionnassa on kätevää käyttää jatkovarrella varustettua nivellettyä hiontatyökalua. Sen avulla saat saumakohdista tasaiset ja viimeistelypinnan teko helpottuu.

Äänien kantautumisen välttämiseksi huoneesta huoneeseen, kannattaa tiivistää kaikki seinien ja katon ja lattian välille rakentamisvaiheessa jääneet aukot akryylimassalla tai muulla sisäkäyttöön tarkoitetulla saumausmassalla.

Materiaali

Ostoslistasi projektin loppuun saattamiseen
Akryylimassa Midun Basic
Akryylimassa Midun Basic
Akryylimassa, valkoinen, 300ml
Ei varastossa
3 19 /kpl
Pikasilote
Pikasilote
Sisä- ja ulkotilojen akryylitasoite, 250ml
Ei varastossa
4 99 /kpl
Kipsiruuvi
Kipsiruuvi
3,9x41mm, FZB, 700 kpl
Ei varastossa
10 95 /kpl
Kevyttasoite Midun
Ei varastossa
5 99 /kpl
TAPETTILIIMA COMBI BOSTIK
TAPETTILIIMA COMBI BOSTIK
Yhdistelmäseinäliima monille tapettityypeille, 5 L
Ei varastossa
22 95 /kpl
Putkilopuristin
Ei varastossa
5 95 /kpl
Katkoteräveitsi
Ei varastossa
1 39 /kpl
Hiomatuki
Hiomatuki
Nivelletty 230x80mm
Ei varastossa
15 99 /kpl
Tuurna
Ei varastossa
2 95 /kpl
Hiomapaperi, suurpakkaus, sekoitus
Hiomapaperi, suurpakkaus, sekoitus
50 kpl, 23 x 28 cm, K40, K100, K150, K180
Ei varastossa
6 95 /kpl
Jatkovarsi Midun
Ei varastossa
6 95 /kpl
Patruunasuutin
Ei varastossa
4 95 /kpl
Vasara
Vasara
Serva
Ei varastossa
6 95 /kpl
Stanley Ruuvitaltta Ph
Ei varastossa
2 95 /kpl
Tasoitelasta 400mm
Ei varastossa
5 99 /kpl
Lattiansuojapahvi
Ei varastossa
12 95 /kpl
Kokonaissumma sis. ALV
Alkaen

Vaihe vaiheelta

Vaihe 1

Aloita suojaamalla lattia lattiansuojapaperilla, jotta vältyt kolhuilta ja tahroilta.

Vaihe 2

Varmista, että kaikki ruuvinkannat ovat kunnolla kiinni. Ne eivät saa nousta kipsilevyn paperoidun pinnan ulkopuolelle. Ruuvaa kannat tarvittaessa tiukemmalle ristipääruuvimeisselillä.

Vaihe 3

Tiivistä seinän ja katon väliset raot lateksimassalla, joka estää äänten kantautumisen huoneiden välillä.

Vaihe 4

Aloita levittämällä tasoitetta suurimpiin vauriokohtiin.

Vaihe 5

Kun tasoite on kuivunut, hio se 120-karkeuden hiekkapaperilla tasaiseksi. Puhdista syntynyt hiontapöly saumapinnoilta.

Vaihe 6

Jos käytät lasikuituteippiä, asenna liuskat nyt saumoihin ennen niiden paklaamisen aloittamista.

Vaihe 7

Ota tasoitetta leveämmälle lastalle. Annostele sitä toisessa kädessäsi olevalla pienemmällä lastalla, jota myös käytät pakkelin levittämiseen ja poistamiseen seinältä.

Vaihe 8

Aloita sauman täyttäminen vetämällä pienemmällä lastalla poikittaisia vetoja massaa sauman yli. Varmista samalla, että pakkeli asettuu kunnolla saumaan. Jos käytät lasikuituteippiä, varmista että tasoite menee nauhan reikien läpi myös sen taakse.

Vaihe 9

Levitä nyt pakkeli tasaiseksi vetämällä sitä leveämmällä lastalla sauman suuntaisesti.

Vaihe 10

Jos olet valinnut käyttää paperinauhaa lasikuituisen sijasta, leikkaa nyt kaistale nauhaa ja aseta se märän tasoitteen ja sauman päälle sen suuntaisesti.

Vaihe 11

Paina paperinauha kunnolla kiinni tasoitteeseen käyttämällä leveää lastaa.

Vaihe 12

Lisää uusi kerros tasoitetta samoin kuin aiemmin, mutta niin, että paperikaistale jää kokonaan nyt levittämäsi pakkelikerroksen alle.

Vaihe 13

Paklaa ruuvinkantojen reiät umpeen ilman vahvikenauhaa. Levitä tasoite yhteen suuntaan niin, että reikä täyttyy kunnolla. Vedä sitten toiseen suuntaan tasoittaaksesi kohdan. Älä välitä, vaikka reikä ei vielä tässä vaiheessa tule täysin tasaiseksi, sillä se paklataan vielä toistamiseen.

Vaihe 14

Anna tasoitteen kuivua 8–10 tuntia ennen sen hiomista.

Vaihe 15

Kun tasoite on kuivunut, hio se kevyesti P120-hiomapaperilla. Nivelhiomatyökalu ja jatkovarsi helpottavat työtä huomattavasti. Hio pois kaikki pinnasta ulospäin suuntautuvat epätasaisuudet.

Vaihe 16

Kun olet tyytyväinen hiontaan voit alkaa levittää toista kerrosta tasoitetta. Tämä tehdään samalla tavalla kuin ensimmäinen, mutta saumanauhoja ei enää käytetä.

Vaihe 17

Anna tasoitteen jälleen kuivua ja hio se sitten tasaiseksi.

Vaihe 18

Tasoite painuu hieman kuivuessaan ja siksi sitä levitetään useita kerroksia, yleensä kolme kertaa kuitenkin riittää. Jos vielä viimeisen hionnan jälkeen huomaat epätasaisuuksia, kannattaa ongelmakohdat käydä vielä läpi tasoitetta ja hiontaa käyttäen.

Vaihe 19

Kun tunnet että projekti alkaa valmistua, voit vielä lopputarkastuksena käydä seinän läpi tarkastelemalla sitä kirkkaan lampun valossa epätasaisuuksien varalta.

Vaihe 20

Jos olet tyytyväinen lopputulokseen, voit seinän ja lattian imuroinnin ja pyyhkimisen jälkeen aloittaa tapetoinnin tai maalaamisen.