Puutarhatyökalut

Kunnollisilla työkaluilla puutarhanhoito on kivaa ja työkin sujuu kuin leikiten. Kestävä harava on apuna lehtien haravoinnissa. Sillä siivoat myös kävyt ja pienet oksat kätevästi syrjään.

Helppoa puutarhanhoitoa kunnon tarvikkeilla

Oli puutarhanhoito sitten työ tai harrastus, tarvitset siihen kunnon puutarhatarvikkeet. Lapio on tarpeellinen monessa hommassa. Kaiva esimerkiksi nopeasti kolot istutettaville puille ja pensaille hyvällä lapiolla. Puutarhan ilmeen kohentamiseksi ei välttämättä tarvitse tehdä paljoakaan. Tärkeintä on nyppiä rikkaruohot pois kukkapenkeistä ja kohentaa kukkapenkkejä vaikkapa uusilla kasveilla. Kukkapenkit voi halutessaan reunustaa esimerkiksi kauniilla pyöreillä kivillä. Kottikärryissä työnnät painavat multa- ja lannoitesäkit juuri sinne, missä niitä milloinkin tarvitaan. Puutarhanhoito sujuu kuin leikki, kun käsillä on kunnon työkalut ja tarvikkeet. Kohta voitkin istua siistillä pihalla tai terassilla ihailemassa kättesi jälkeä. Byggmaxin myymät tarvikkeet ovat kilpailukykyisiä ja kestävät vertailussa. Hanki sinäkin omasi ja laita puutarhasi kukoistamaan.

Suunnittele unelmiesi puutarha ja toteuta se

Kohennatko jo olemassa olevaa puutarhaa vai suunnitteletko kokonaan uutta? Puutarha on monelle ylpeyden aihe ja oikeat puutarhatarvikkeet auttavat sinua saavuttamaan tavoitteesi. Unelmiesi puutarhan ei tarvitse olla saavuttamattomissa. Puutarhan pienillä poluilla sekä kivetyksillä saat jo ihmeitä aikaan. Meiltä löydät laadukkaat työkalut siihenkin tarkoitukseen. Kun olet suunnitellut haluamasi istutukset ja muut, on aika ryhtyä toimeen. Byggmaxilta löytyy perustyökaluja sekä puutarhan perustamiseen että hoitamiseen. Nurmikon rajaaminen ja oikeat kasvualustat saavat jo ihmeitä aikaan. Siementen kylväminen kannattaa tehdä juuri oikeaan aikaan, jotta lopputuloksesta tulisi mahdollisimman hyvä. Puiden ja pensaiden leikkaukseenkaan ei tarvitse tilata ammattilaista. Kotipuutarhurikin onnistuu tässä vallan mainiosti, kun käsillä on oikeat välineet.

Puutarhatarvikkeet moneen tarpeeseen Byggmaxilta

Kunnon puutarhatarvikkeet tekevät puutarhassa työskentelystäsi helppoa ja työ sujuu joutuisasti. Löydät laadukkaat tarvikkeet Byggmaxilta edulliseen hintaan. Tilaa omasi jo tänään.

filter-white Suodata

187 Tulokset

Järjestä
WOLF-Garten
70  €
WOLF-Garten
65  €
9 95  €
Hortus
167 cm, 3.8 kg
60 35  €
Fiskars
32 70  €
Millarco
2 98  €
Millarco
7 46  €
Millarco
3 86  €
Millarco
5 70  €
Millarco
70 21  €
Fiskars
87 16  €
Fiskars
68 45  €
11 95  €
OX-ON
Saatavana useita kokoja
Alkaen 2 95  €
Silverline
3 15  €
Silverline
5 95  €
10 85  €
WOLF-Garten
33  €
27 95  €
Fiskars
28 95  €
WOLF-Garten
54  €
WOLF-Garten
Saatavana useita malleja
Fiskars
6 95  €
WOLF-Garten
54  €
WOLF-Garten
35  €
Fiskars
6 95  €
Fiskars
29 90  €
Fiskars
24 90  €
7 95  €
WOLF-Garten
158 50  €
11 95  €
12 95  €
Fiskars
27 95  €